Pari vuotta yritin parantaa juoksua treenaamalla satakilosena. Mutta ei se oikein tuottanut tulosta. Vaikka kuinka treenas niin tuntui ettei kunto liiku mihinkään, tuloksena aina sama nippanappa neljän tunnin alitus maratonilla. Miksi siis rehkiä kun kunto ei muutu?

Viime talvena meni kuusi kuukautta todella pienillä juoksumäärillä. Kun siitä aloin treenata niin tuntui ettei juoksu kulje mihinkään, olin ainakin minuutin per kilometri hitaampi kuin aikaisemmin. Kunto voi siis laskea jos ei treenaa - yllätys. Pitkään pohdin HCR:lle osallistumista, ainakin 2 h alitukseen piti löytyä paukkuja että tohtisin sinne mennä, päätin lopulta ilmottautua.  Lähdin hakemaan kunnon parantamisen pikavoittoja vk painotteisella treenillä. Hieman reilun kuukauden treenillä pääsin sellaiseen kuntoon, että laitoin lopulta tavoitteeksi 1:50, siihen en ihan päässyt.

HCR:n jälkeen olin suunnitellut päättäväni HCM:lle ilmottautumisesta. Kriteerinä oli, että 4 h kuntoon pitäisi olla mahdollista päästä, uskoa oli sen verran, että päätin ilmottautua. Treenailin pk painotteisesti kuukauden verran, mutta vauhdit eivät parantuneet enää ollenkaan samaan tahtiin kuin ennen HCR:ää. Selkeää paranemista ei tapahtunut, olin ainakin 30/s km hitaampi kuin vuotta aikaisemmin. Alkoi mennä usko 4 h tavoitteen suhteen. Päätavoitteeksi tuli yrittää kunnon parantamista sen verran, että pääsisin maratonin 6:00 min/km vauhdilla, aika kait jotain 4:12 paikkeilla.

Aloin kuitenkin vielä pyöritellä yhtä mahdollisuutta mielessäni, mitäs jos saisin painoa pois, sen pitäisi parantaa vauhtia. Parin vuoden ajan ole koittanut painoa pudottaa moneenkin kertaan, heikolla menestyksellä. Todennäköisesti suuren innon kanssa on tullut syötyä liiankin vähän, jolloin juoksu on lakannut kulkemasta. Ajattelin kokeilla www.kalorilaskuri.fi palvelua. Sillä voisi olla mahdollista kirjata syömiset ja samalla kontrolloida kulutuksen ja energiansaannin tasapainoa tarkasti. Aluksi ajattelin, että tuskin jaksan merkkailla kaikkia murkinoita paria päivää pidempään. Reilut pari kuukautta olen suupalat sinne merkannut ja reilut 10 kg on paino keventynyt. Samalla sain juoksuun takaisin ne puuttuvat 30 s/km lisävauhtina ja pääsin HCM:llä 4 h tavoitteen alle. Nyt motivaattorina on jatkaa nykyisellä laihdutuslinjalla ja päästä normaalipainoiseksi ja sitä kautta mahdollistaa taas jopa ennätysten hätyyttely.